Tein eilen tämmöstä makaronilaatikkoa periaatteella "pataan vain kaikki, mikä käteen sattuu". Tulos oli oivallinen, vaikka itse sen sanonkin.

1560049.jpg

n. 4 dl ruispastaa

150-200 g paistijauhelihaa

1 sipuli

suolaa, mustapippuria, timjamia

150-200 g sieniä (käytin viime syksyisiä pakastettua rouskuja)

nokare voita

½ kesäkurpitsa

1 porkkana

6-8 aurinkokuivattua tomaattia(käytin ihan kuivia, siis ei öljyyn säilöttyjä)

3 valkosipulin kynttä

n. ½ dl pestoa

2 munaa

n. 5 dl maitoa

persiljaa

Keitä pasta puolikypsäksi. Paista sillä aikaa jauheliha ja hienonnettu sipuli. Mausta ja lisää valutetun ja huuhdellun pastan sekaan kattilaan. Haihduta pannulla sienistä liika neste ja lisää sitten nokare voita. Lisää raastettu porkkana ja kesäkurpitsa. Paistele hetki ja lisää sitten puristetut valkosipulinkynnet, hiennonnetut tomaatit ja pesto. Väännä levy nollaan siksi aikaa, kun sekoitat munamaidon(persilja sekaan) ja voitelet vähän uunivuokaa. Kippaa sitten kattilasta pasta-jauheliha-seos pannulle kasvisten kanssa ja sekoita hyvin. Kaada vuokaan ja kippaa munamaito päälle. Sitten vain uuniin 175 asteeseen tunteroiseksi.