Tein Seitsemän tähden leivontakirjan ohjeella tämmöstä leipää. Suuri haaveeni on oppia tekemään kunnolla leipää ja ei tämä sen toiveen suhteen nyt aivan musertava kokeilu ollut! Imellytys vaiheessa oli semmonen tunne, että ei tämä voi olla tosi; seos oli niin paksua. Seuraavana päivänä, kun aloin tekemään itse taikinaa, olin varma, ettei näistä leivistä tullut yhtään mitään. Niin mie vain kuitenki upotin sitä vehnäjauhoa sinne sekaan ja aika mukavastihan sitä upposikin. Paljon vähemmän kyllä laitoin kuin mitä ohjeessa oli. Taikina kohosi tosi hyvin ja tein siitä sitten kolme leipää vuokiin. Meillä on vain yksi leipävuoka, joten tein loput reikävuokiin. Miksikäs ei?! Kuvan perusteella voisiki arvella leipomusta kuivakakuksi, mutta kyllä se leipä on olevinaan. Ilahduttavaa, että niin suurella ruisjauhomäärällä sai näinki hyvää jälkeä aikaan. Ainoa vika on se, että leipä ehkä vähän raa'aksi keskeltä. Oli niin hoppu paistovaiheessa, joten tuli ehkä otettua pois uunista ennen aikojaan. Yhden vein kummisedälle synttärilahjaksi(voi kiljuvan karhun komentaja! vein raa'an leivän lahjaksi, ei edes nolo...) ja kaksi jäi kotiin. Kotiin jääneitä yritin vielä lisäpaistaa myöhemmin synttärikemujen jälkeen, kun havaitsin, ettei leivän rakenne johtunutkaan pelkästään sen kuumuudesta. Tosi hyvältä se maistu, ei siinä mitään... Ensi kerralla olen sitten viisaampi. Vai olikohan kyse liian pienestä jauhomäärästä, kun niin paljon ohjeistuksesta poikkesin? Vai oliko paistoaika yksinkertaisesti liian lyhyt? Onko vuo'alla jotain tekemistä asian kanssa(käytin alumiinivuokia)? Leipäleipureilta kaipaisin kommenttia... Ja vaikka muiltaki. (:

1725093.jpg

1. päivä: 1 l vettä+ 1½ l karkeita ruisjauhoja

2.päivä:

75 g hiivaa

1 dl viiliä

1 rkl suolaa

2 rkl juuri hienonnettua kuminaa

½ dl siirappia

n. 6 dl (ohjeessa n. 1,6 l...) vehnäjauhoja

Lämmitä vesi 60-70 asteiseksi ja kaada ruisjauhoihin. Sekoita ja peitä kelmulla yöksi. Liuota hiiva lämmitettyyn viiliin ja sekoita imellykseen. Lisää muut aineet ja vaivaa jauhoja kunnes muodostuu kiinteä taikina. Kohota tuntinen. Leivo leivät vuokiin ja kohota vielä noin ½ tuntia. (Ohjeessa oli vain yksi kohotus.) Pistele leivät ja paista 175 asteessa noin 1½ tuntia. Voitele vedellä juuri ennen uunista ottoa ja jäähdytä kypsät leivät liinoihin käärittynä.