Meille oli ostettu perämeren lohta ja tein siitä sitten medaljongit. Kala vain oli pieni pettymys kuivuutensa takia. Maustoin medaljongit ruususuolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla. Sitten ripottelin päälle vuohenjuuston murusia ja paistoin uunissa 200 asteessa reilun vartin. Koristeluun paahdettua sipulia ja tilliä. Kaveriksi uusia pottuja, parsakaalta, tomaattilohkoja ja pikamaustekurkkuja(kurkkusiivuihin soijaa, raastettua inkivääriä, hunajaa, omenaviinietikkaa ja öljyä, maustuun jääkaappiin puoleksi tunniksi; muistelen lukeneeni jotain vastaavaa joskus ruokapirkasta).

1693992.jpg